Hyppää sisältöön

Taisto-harjoituksessa hiottiin digimaailman selviytymistaitoja

01.12.2023

AJANKOHTAISTA

Hansel osallistui torstaina 30.11. Taisto-harjoitukseen, joka on Digi- ja väestötietoviraston järjestämä digitaalisen turvallisuuden harjoitus. Harjoitus järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Taisto on suunniteltu erityisesti julkiselle sektorille, ja se tarjoaa turvallisen tilaisuuden harjoitella, testata ja kehittää organisaation digiturvan toimintamalleja kuvitteellisten häiriötilanteiden kautta. 

Päivä rakentui todentuntuisten häiriötilanteiden ja niihin liittyvien harjoitusten ympärille. Tänä vuonna osallistujat pääsivät pohtimaan toimintamallejaan muun muassa palvelunestohyökkäyksen, tietosuojaluokkauksen, haittaohjelmien ja hybridivaikuttamisen saralla. Hansel osallistui harjoitukseen nyt toista kertaa, ja tiimi oli tyytyväinen päivän antiin. 

– Viime vuonna olimme ensikertalaisia harjoituksessa, ja saimme koottua arvokkaan työlistan tarkasteltavista ja päivitettävistä asioista. Nyt oli ilo todeta, että moniin harjoituksissa kuvattuihin tilanteisiin on meillä aika hyvin varauduttu. Valitsimme tarkoituksella harjoituksen kohteeksi eri järjestelmän kuin viimeksi, jotta saimme jälleen uusia ja konkreettisia parannusehdotuksia mukaamme päivästä, Hanselin tietoturvapäällikkö Nina Alapuranen toteaa. 

Hanselin osallistujien kokoonpanoa oli hieman muutettu viimevuotisesta, jotta mahdollisimman moni pääsee harjoittelemaan häiriötilanteiden varalta. Kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä päivän hyödyllisyydestä, ja mukana ollaan varmasti jälleen ensi vuonna. 

Lue lisää Taisto-harjoituksesta DVV:n sivuilta.