Näkökulmia hankintoihin blogissa
Vaikuttavuuden arviointimallimme on tähän saakka ollut kaksivaiheinen ja koostunut tavoitteen asetannasta kilpailutuksen käynnistyessä sekä tulosten mittaamisesta kilpailutuksen päätyttyä. Syksyllä 2024 lisäsimme malliin kolmannen vaiheen, joka koskee sopimuskaudella tehtävää vaikuttavuuden jälkiarviointia.
Ilkka Sihvola
Hansel neuvoo ja tukee asiakasta tarpeen mukaan, mutta asiakas tekee päätökset. Emme valvo kilpailutuksia tai hankintoja, vaan kilpailutusvaiheen valvojan roolissa toimii markkinaoikeus ja sopimuskauden toimintaa ja erityisesti suorahankintoja valvoo KKV.
Tero Lehtisaari
Compliance-ohjelmamme täytti lokakuussa viisi vuotta. Vuosien varrella on kehitytty pallerosta taaperoksi, on otettu ensiaskelia, harjoiteltu, toistettu ja nyt ollaan jo viiden vuoden iässä. Jotain olemme oppineet, mutta vielä on paljon opittavaa.
Eija Kontuniemi
Julkisten kilpailutusten lopputuloksena hankittavien tavaroiden ja palvelujen heikko laatu on teema, joka toistuu aiheesta käytävissä keskusteluissa. Ehkä korostuneestikin IT-alaan liittyvissä hankinnoissa, joiden parissa itse päivätöikseni painin.
Mikko Jungman
Jokainen on ollut tilanteessa, että omalle työlle on tullut sokeaksi ja epävarmuus hiipii mieleen. Ei hätää! Voimme auttaa tarjoamalla veloituksetonta kommentointipalvelua yhteishankintoihin perustuviin minikisoihin.
Sari Ylipalo
Ensi vuoden 2025 alusta tapahtuu muutos, jossa työllistymistä edistävät palvelut siirtyvät Suomessa 45 työllisyysalueen järjestettäväksi. Palvelujen järjestämisen siirtyminen työllisyysalueille ja kunnille avaa luontevan hetken toimintamallien uudelleen arviointiin.
Maria Röykkä
Kokemuksista syntyi jokunen ajatus. Voisiko käytetty tietokone toimia myös omassa päivätyössäni nykyisessä, pitkälti pilvessä olevassa ympäristössä? Kuinka paljon vanhan tietokoneen käyttö hidastaisi tietoteknistä arkeani ja työntekoani?
Tero Lehtisaari
Vaikuttavuusanalyysi on tehty jo pitkälti yli 200 toteuttamassamme kilpailutuksessa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. On aika tehdä välähdyksenomainen katsaus tähänastisiin tuloksiin – kaikista viidestä, mitattavasta näkökulmasta.
Ilkka Sihvola
Nykyistä tehokkaampia julkisia hankintoja edistetään parhaiten ratkaisemalla hankintojen keskeiset haasteet. Niin kauan kuin lainsäädännön velvoitteet tekevät julkisista hankinnoista mutkikkaita ja hankintamenettelyistä raskaita, emme usko kilpailun lisääntyvän.
Hanselin lakimiehet
Näytetään blogit 1-9