Peltojen kipsikäsittelyä Saaristomeren hyväksi
Varsinais-Suomessa on käynnissä ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoittama KIPSI-hanke. Sen tavoitteena on levittää Saaristomeren valuma-alueella kipsiä 50 000–80 000 peltohehtaarille, jotta meren rehevöitymistä voitaisiin hillitä. Kipsikäsittelyllä voidaan tutkimusten mukaan vähentää pintamaan eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoutumista pelloilta vesistöihin. Hanselin asiantuntijat pääsivät avuksi kilpailuttamaan 18,5 miljoonan euron hankintaa.
Kilpailuttamisen osaajiemme yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa valmistelema hankinta oli hyvin erityinen ja sillä haettiin mittavia vaikutuksia. Kuten kaikki muutkin asiakasorganisaatioiden hankinnat, joissa olemme apuna, myös tämä hankinta kävi läpi vaikuttavuustarkastelun sekä kilpailutuksen alussa että lopussa.
”Vaikuttavuusarviointi auttoi meitä asettamaan tavoitteita kilpailutukselle, ja saimme siitä paljonkin uusia ajatuksia. Oli myös hienoa nähdä projektin lopuksi konkreettiset tulokset, joita saimme aikaan”, ELY-keskuksen projektipäällikkö Pekka Salminen toteaa tyytyväisenä.
Kilpailutuspalveluna toteutettavassa projektissa arvioidaan aina viittä eri vaikuttavuusnäkökulmaa: vastuullisuus, innovatiivisuus, kustannussäästöt, tuotteen tai palvelun laatu sekä osaamisen kasvattaminen. Konkreettiset tavoitteet kirjataan ylös ja niitä arvioidaan skaalalla 0–2.
Tulosta syntyy
Teollisuuden sivuvirtana syntyvässä kipsissä saattaa olla haitta-aineita, mikä voi aiheuttaa pelkoja. KIPSI-hankkeessa kilpailutettiin niin puhdas kipsituote ja sen kattava laadunvarmistus, että viljelijät voivat siihen sataprosenttisesti luottaa. Kun tuotteen laatu oli määritelty, vertailtiin mittavan logistiikkaoperaation vaihtoehtojen koordinointia, resursointia ja hallintaa, joilla on vaikutusta myös palvelun ekologisuuteen. Mittavassa maanparannusoperaatiossa ympäristövastuullisuus oli luonnollisesti keskiössä. Myös kiertotalouden ja kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta on hienoa, että vesien tilan parantamiseen voidaan käyttää kilpailutuksessa valikoitunutta, teollisuuden sivuvirrasta jalostettua tuotetta.
Viiden vuoden aikana KIPSI-hankkeessa on tarkoitus vähentää Saaristomeren fosforikuormaa nopeasti ja kustannustehokkaasti jopa 44 t vuodessa, mikä on merkittävä osa 100 t vuodessa -kokonaisvähentämistarpeesta. Vuonna 2020 alkaneen hankkeen aikana 16 900 peltohehtaarille on levitetty kipsiä, jonka kilpailutuksen voittanut Meriaura Oy on kuljettanut Siilinjärveltä satamiin ja sen alihankkijat sieltä eteenpäin pelloille.
Ensimmäinen kilpailutus ja hankevaihe olivat menestyksekkäitä, ja Varsinais-Suomen ELY-keskus valmisteleekin jo seuraavaa kilpailutusta yhdessä Hanselin kanssa.
”Koko kilpailutusprosessin tuntevien hanselilaisten apu oli korvaamatonta. Käytetyt kriteerit tuli mietittyä huolellisesti joka näkökulmasta”, Salminen kiittää.
Taistelu rehevöitymisongelmaa vastaan jatkuu ja EU-rahoituksen turvin pian päästään levittämään kipsiä koko rannikkoseudulle.
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. KIPSI-hankkeen tavoitteena on levittää rannikon valuma-alueen pelloille kipsiä noin 100 000 hehtaarille vuosien 2020–2024 aikana. Lue lisää KIPSI-hankkeesta.
Vaikuttavuutta kilpailutuksiin
Vaikuttavuuden mittaamisen malli tarjoaa erinomaisen tilaisuuden viedä organisaation hankinnoille asetettuja strategisia tavoitteita eteenpäin ja keskustella niistä asiantuntijoidemme kanssa. Uuden kilpailutuksen käynnistyessä projektiryhmä asettaa ja kirjaa kilpailutukselle sanalliset ja numeeriset tavoitteet. Mittaus toistetaan hankkeen päätyttyä.
Vastuulliset hankinnat
Monen organisaation strategiassa sekä hankintoja koskevissa strategisissa linjauksissa ja ohjelmissa on jo otettu huomioon Kansallisen hankintastrategiassa määritetyt linjaukset ja tavoitteet hankintojen taloudelliselle, sosiaaliselle ja ekologiselle kestävyydelle. Meiltä saat apua toimintamallin luomisessa teidänkin organisaatioonne.