Hyppää sisältöön

Henkilöstövuokraus ei ole enää mörkö

toimitusjohtaja ahokas ja tiimia.jpg
"Hyvät kokemukset kannustavat jatkuvasti uusia organisaatiota kokeilemaan vuokratyövoimaa", StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas (kuvassa keskellä) kertoo. 

Valtionhallintoa nimitetään joskus vanhakantaiseksi. Käsityksestä voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan se ei pidä paikkaansa, mitä tulee uudenlaisiin tapoihin löytää ja hyödyntää osaavaa työvoimaa. Jatkuvasti kehittyvät tarpeet ja tavoitteet ovat tehneet henkilöstövuokrauksesta kiinteän osan valtionhallintoa.

”Valtionhallinto on henkilöstöpolitiikassaan yksityissektoria edistyksellisempi, sillä siinä missä yritykset palkkaavat vuokratyövoimaa usein suorittavan tason tehtäviin, osaa valtionhallinto hyödyntää henkilöstövuokrausta myös vaativan tason asiantuntijatehtäviin”, StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas kertoo.

StaffPoint on Hanselin henkilöstövuokrauksen puitejärjestelyn sopimustoimittaja, ja valtion työntekijän kiiltävään haarniskaan pukeutuu tällä hetkellä noin 700 puitejärjestelyn kautta työllistynyttä osaajaa. Pitkältä listalta löytyy nimikkeitä projektipäälliköistä erikoissuunnittelijoihin. Vaikeus löytää osaajia onkin yksi merkittävä syy henkilöstövuokrauksen hyödyntämiseen.

”Valtiolla voi nykyisin nousta nopeastikin tarve löytää tekijöitä vaativiin tehtäviin, ja asiakkaamme voivat luottaa siihen, että me löydämme oikeat henkilöt. Kannattaa muistaa, että palveluidemme hyödyntäminen säästää merkittävästi resursseja organisaation ydintehtävän hoitoon, sillä koko rekrytointiprosessi ja HR-käytännöt hoituvat kauttamme.”

Valtionhallinnon tarpeet muokkaavat koko alan kehitystä

”Henkilöstövuokraukseen liittyneet ennakkoluulot ovat vuosien mittaan karisseet, mistä Hanselin puitejärjestelyn suosio on hyvä osoitus”, Anu Ahokas kertoo.

StaffPointin kanssa asioineet eivät juuri epäluuloista kärsi – 95 % asiakkaista ja 94 % työntekijöistä suosittelisi henkilöstövuokrauksen pioneeria muille. Anu Ahokas sanoo, että StaffPointin näkökulmasta alan suurin muutos liittyy asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin.

”Aikoinaan tarpeet liittyivät ennen kaikkea kiireavun palkkaamiseen, mutta nykyisin asiakkaamme haluavat laaja-alaista HR-osaamista. Tässä näen valtavasti mahdollisuuksia, sillä olemme intohimoisia asiakkaidemme suhteen, ja haluamme olla heille strateginen kumppani. Autamme eteenpäin kaikissa tilanteissa.”

Väylään tullaan montaa polkua, mutta suunta on yhteinen

Väylän osaaminen on rakentunut jo vuosia eri rekrytointikanavia hyödyntäen. Hanselin henkilöstövuokrauksen puitejärjestelyä Väylä on hyödyntänyt edelläkävijän tavoin jo pitkään, jonka myötä StaffPointin osaajista on muodostunut kiinteä osa Väylän toimintaa.


"Olemme aina löytäneet henkilöstövuokrauksen kautta haluamaamme osaamista", Väylän rekrytoinnin vastuuasiantuntija Anna-Leena Helkiö toteaa.

”Tasapuolisuus on henkilöstöpolitiikkamme lähtökohta, eikä se, mitä työntekijän palkkakuitissa lukee, ole meillä ihmisiä erotteleva tekijä. Usein työntekijämme eivät edes tiedä, mitä kautta kukin on Väylään päätynyt. Meillä ei siis juuri kohtaa henkilöstövuokraukseen liittyviä ennakkoluuloja”, Väylän rekrytoinnin vastuuasiantuntija Anna-Leena Helkiö toteaa.

Väylässä viihdytään pitkään, myös vuokralla

Henkilöstövuokrauksen kautta palkattavien työntekijöiden sopimukset ovat Väylällä yleensä pitkiä. Pisimmillään työsuhteen kesto on voinut olla jopa reilusti yli viisi vuotta, mutta yleisemmin vuokratyöntekijä palkataan vuodeksi tai kahdeksi.

"Esimerkiksi asiakirjahallinnossa ja siihen liittyvässä digitalisaatiohankkeessa tarvittavan erityisosaamisen palkkaamisessa luotamme StaffPointin apuun. Tarkatkin vaatimuksemme ovat täyttyneet, ja esimerkiksi vuokralla olleet assistentit ovat olleet aivan loistavia.” Anna-Leena Helkiö kertoo.  

Yleensä sopiva vuokratyöntekijä löytää tiensä Väylän arkeen noin alle kuukaudessa. Yhteisten vuosien ja omistautuneen yhteyshenkilön myötä Väylän ja Staffpointin yhteistyö on hioutunut vastaamaan viraston tarpeisiin hyvin, ja sen kehittämiseen on ollut vahva yhteinen tahto. Halu asioiden eteen viemiseen näkyy myös Väylän panoksessa Hanselin puitejärjestelyn kilpailutukseen.

”Olimme mukana puitejärjestelyn asiakastyöryhmässä, kun uutta sopimusta kilpailutettiin. Meillä on ollut aktiivisia vuokratyöntekijöitä, jotka ovat tuoneet näkemyksiä ja kehitysehdotuksiaan julki, jonka lisäksi toimme esiin myös omia toiveitamme yhteishankinnalle. Lopputuloksena saatu puitejärjestely vastaa jopa yllättävän hyvin tasapuolisuusvaatimustemme sille asettamiin haasteisiin.”

Sopimuksessa työsuhde-etuihin on kiinnitetty erityishuomiota, ja esimerkiksi lounas-, liikunta- ja työmatkasetelit voi hankkia helposti myös vuokratyöntekijöille. Vuokratyöntekijöille kuuluu myös laaja yleislääkäritasoinen sairaanhoito, sekä esimerkiksi erikoislääkärikonsultaatiot ja fysioterapia. Väylällä myös tulospalkkiot hoituvat StaffPointin kautta.

Tasapuolisuuden lisäksi Väylävirastolle on tärkeää myös se, että vuokratyöntekijät viihtyvät ja ovat tyytyväisiä työtehtäviinsä.

”Saamani palautteen mukaan vuokratyöntekijät ovat viihtyneet hyvin, ja toimintaamme sekä esimiehiä on kehuttu. Joskus on käynyt niinkin, että vuokralla ollut työntekijämme on hakenut avoinna ollutta virkaa ja päätynyt sitä kautta meille vakituiseen työhön”, Anna-Leena Helkiö kertoo.  

 

 

 

Esimerkkejä henkilöstövuokrauksen kautta palkatuista osaajista valtionhallinnossa


Valtori

ICT-tukihenkilöitä, hankinta-asiantuntijoita, sopimuskoordinaattoreita, projektityöntekijöitä, palveluasiantuntijoita

THL

tietohallinnon projektipäälliköitä ja erikoissuunnittelijoita

Väylä

tietopalvelu-asiantuntijoita ja assistentteja

Oikeusrekisterikeskus

IT-projektipäälliköitä ja -suunnittelijoita